Kahden kulttuurin perheessä eletään kolmannen kulttuurin säännöillä

Kahden kulttuurin perheet ovat yhä tavallisempi näky suomalaisessa katukuvassa. Ei tarvitse mennä kuin lähipuistoon nähdäkseen ympärillään vanhempia, jotka puhuvat yhteisille lapsilleen molemmat omaa kieltään. Meitä kaksikulttuurisia perheitä elää Suomessa jo noin 80 000, joista lapsiperheitä on yli 37 000.

Kahden kulttuurin perheet kohtaavat luonnollisesti arjessaan joitain ainutlaatuisia haasteita. Aina kaikki ei suju kuin tanssi, kun toinen puolisoista muuttaa elämään toisen kotimaahan. Tästä huolimatta yksikään kahden kulttuurin perhe ei ole täysin samanlainen. 

Joissain perheissä syntyy enemmän ristiriitoja kuin toisissa. Ristiriitojen syntyyn voivat vaikuttaa monet asiat kuten kulttuurierojen syvyys ja toisaalta henkilöiden sitoutuneisuus omiin perinteisiinsä. Toisaalta monet ristiriidoista ovat kuitenkin täysin kulttuurista riippumattomia. 

Ei kahta samanlaista

Meidän suomalais-meksikolainen perheemme on ainakin tähän asti säästynyt suuremmilta erimielisyyksiltä. Erilaiset perinteet ja tavat ovat päinvastoin rikastuttaneet arkeamme. Saamme esimerkiksi perinteisten suomalaisten juhlien lisäksi viettää Día de Muertos -päivää marraskuussa sekä pidentää joulua Día de Reyes -päivään, jota vietetään 6.1. Arkea rikastuttavat perinteet eivät tietenkään rajoitu pelkästään pyhiin ja juhliin, vaan ne ovat osa jokapäiväistä elämää.

Toki perheessämme on ristiriitoja kuten kaikissa, mutta en ainakaan itse osaa yhdistää niitä kulttuurien välisiin eroihin. Useimmat asiat, joissa selkeästi huomaamme eroja kulttuurien välillä ovat lähinnä tuottaneet hyväntahtoista ihmetystä. Esimerkiksi minua saattaa edelleen hämmästyttää se, miten välittömästi meksikolaisessa kulttuurissa lasten kanssa ollaan. 

"Ei ole lainkaan outoa, että siskon kaiman kummi ottaa lapsen syliin ilman varoituksen sanaa. Tähän tapaan ovat tottuneet sekä lapset että vanhemmat."

Toisaalta puolisoani taas saattaa huvittaa, miten suomalaisissa perheissä noudatetaan joskus hyvin tarkasti virallisia ja epävirallisia suosituksia esimerkiksi lasten ruokailuun ja nukkumiseen liittyen. Samalla puolisoni tunnistaa laillani, ettei tämä päde läheskään kaikkiin perheisiin.

Ainoa aidosti eksoottinen elementti taitaa hänenkin mielestään olla vauvan nukuttaminen ulkona talvella.

Kunnioita, kuuntele ja keskustele

Perheen perustaminen toisen kulttuurin edustajan kanssa ei automaattisesti tarkoita taistelua kahden kulttuurin välillä. Useimmissa perheissä eletään täysin samanlaista arkea kuin yhden kulttuurin perheissä: herätään, syödään, mennään töihin, päivähoitoon tai kouluun, tullaan kotiin, syödään, leikitään tai harrastetaan, peseydytään, syödään ja nukutaan.

Suomessa yhteiskunta osallistuu vahvasti lapsen kasvatukseen jo raskausneuvolasta lähtien. Saamme myös ainutlaatuista tukea niin taloudellisesti kuin henkisesti, mistä voimme olla erittäin kiitollisia. Meksikolaisten perhe-elämässä on taas tietynlaista välittömyyttä ja kokemusten tuomaa rentoutta. Siellä yhteiskunta ei samalla tavalla osallistu kasvattamiseen, vaan opit siirtyvät sukupolvelta toiselle. 

Meksikossa lapsen kasvattaminen on laajennetun perheen yhteinen tehtävä. Molemmissa kulttuureissa on omat hyvät puolensa ja tärkeintä on, että kuuntelemme ja keskustelemme mahdollisista eroista avoimesti ja kunnioitamme molempien kulttuurien perinteitä.

Haluan varmistaa, että lapsemme saa nauttia molempien vanhempiansa kulttuurien parhaista paloista. Olemmekin pyrkineet luomaan perheeseemme ns. kolmannen kulttuurin, joka yhdistää asioita molemmista kulttuureista.

Käytännössä perheessämme tämä tarkoittaa käsintehtyjen maissitortillojen napostelua lounaalla, iltapalaksi sitkeää ruisleipää, synttäreillä perinteisiä tuolileikkejä ja ongintaa ja juhlien päätteeksi piñatan mäiskintää sekä ennen nukkumaan menoa iltasatua espanjaksi tai suomeksi. Toivon, että onnistumme kasvattamaan lapsemme niin, että heillä virtaa suonissaan sekä meksikolaiset että suomalaiset perinteet ja tavat sulassa sovussa.


"Kulttuuri on rikkaus"

Lisätietoa ja vertaistukea

Familia ry on valtakunnallinen kahden kulttuurin perheiden asiantuntijajärjestö. ​Heidän tavoitteensa on edistää kahden kulttuurin perheiden ja suomalaisten huomioimista yhteiskunnassa, sekä kehittää lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää tukemaan kaksikulttuurisia ja kaksi- ja monikielisiä perheitä. Tutustu verkkosivuilla vertaistukitoimintaan ja heidän tarjoamaan tietoon ja neuvontaa.

Sivustolla monimuotoiset perheet, voit lukea yleistä tietoa mitä tarkoitetaan kaksikulttuurisella perheellä.