Koti kutsuu

Syömishäiriöpotilaan kotiutuessa on äärimmäisen tärkeää noudattaa ateriarytmiä järkähtämättä. Ateriat täytyy myös nauttia valvotusti, sillä potilasta ei voi vielä jättää yksin syömään. Ruuan piilottaminen tai heittäminen roskiin on valitettavan yleistä. Onneksi Meri teki sitä vain harvoin. Muutamia kertoja löysin keksejä tai kananmunia jostain, minne ne eivät kuuluneet.

Tilanteemme oli sikäli hyvä, että meitä vanhempia oli kaksi, joille molemmille pandemia oli mahdollistanut etätyön. Asetelma on epäilemättä hankala, jos perheessä on vain yksi vanhempi, joka käy fyysistä läsnäoloa vaativissa töissä. 

Tällöin ei välttämättä ole muuta mahdollisuutta kuin hakea sairaslomaa myös itselle. Monelle se on muutenkin perusteltua: kotiutuminen on eskalaatiovaiheen kanssa sairastamisen kuormittavimpia hetkiä. Itse tosin koin, että työ tarjosi muuta ajateltavaa ja oli siten pikemminkin voimavara.

Järjestelmällisen ateriarytmin lisäksi olennaista on tietenkin ruuan määrä. Sitä on saatava tarpeeksi, eli paljon. Myös laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Oma havaintoni ravitsemusterapeuttien suunnitelmista oli, että viljatuotteilla ja ylipäänsä hiilihydraattipitoisilla ruuilla oli melko suuri rooli. Eritoten leipää ohjelmiin kuuluu valtavasti. 

Itselläni ei ole kompetenssia kritisoida painokkaasti ateriasuunnitelmia, mutta väittäisin, että erityisesti hyviä rasvoja kannattaisi sisällyttää ruokavalioon ohjeistettua enemmän. Ensinnäkin niissä on paljon energiaa. Toisekseen aivot ovat 60-prosenttisesti rasvaa ja niiden toimintaa kannattaa helliä kasviöljyillä ja rasvaisella kalalla. Proteiinejakin tarvitaan kadonneiden lihasten rakennusaineeksi. 

Liian syvälle hiilihydraatti-rasva-proteiinitasapainon hienosäätöön tai kaloreiden laskemiseen ei kuitenkaan kannata uppoutua. Olennaisinta on, että ravintoa saadaan tarpeeksi, ja että ruokailuista alkaa asteittain muotoutua tavallinen yhdessäolohetki ilman jäykkyyksiä ja emotionaalista painolastia.

Ensimmäisinä viikkoina on kuitenkin turha odottaa spontaaneja ja leppoisia perhedinnereitä. Ateriasuunnitelmasta kannattaa pitää alkuun kiinni orjallisesti. Jos aamiaiseen kuuluu lasi maitoa ja lasi mehua, ne kannattaa kattaa pöytään aina. Ja jos päivälliseen kuuluu jälkiruoka, se täytyy pitää tavalla tai toisella mukana jatkuvasti. Jos keittolounaaseen kuuluu kaksi leipää, sitten syödään kaksi leipää. 

Syömishäiriö on hanakka neuvottelemaan ja kiskomaan pieniäkin myönnytyksiä, jotka pitää taistella takaisin kovalla työllä. Tärkeää on myös, että lähimmäiset muodostavat horjumattoman yhteisen rintaman. Jos esimerkiksi toinen vanhemmista on huomattavasti suurpiirteisempi, syömishäiriö alkaa herkästi käyttää tilannetta hyväkseen. Samalla se aiheuttaa hankausta koko perheen dynamiikkaan.

Internetissä on hyviä ohjeita syömishäiriöpotilaan kanssa toimimiseen ja ruokailujen tukemiseen. Mm. Mielenterveystalon omahoito-ohjelma on perinpohjainen ja hyödyllinen. Jo senkään takia en koe tarpeelliseksi luetella jokaista yksittäistä neuvoa. Mutta muutamaa pääkohtaa en malta olla mainitsematta.

Lähimmäisten pitää pysyä lujina mutta lempeinä. Periksi ei voi antaa, mutta ruokailutilanteessa on turha suuttua tai provosoitua, sillä se vain aiheuttaa vastareaktion. Hysteerisenä syöminen on tavallistakin vaikeampaa. Sitäpaitsi potilas ei voi käytökselleen mitään. Syömishäiriö ohjaa reaktioita ja peittää nuoren oman persoonallisuuden, joka kyllä palaa, kun sairaus on saatu nujerrettua. Motivoivalla puheella, kiristämisellä, osastolla uhkaamisella tai lahjonnalla voi olla hetkensä, mutta ne kannattaa säästää ruokailujen väliin. Ruokailutilanteet kannattaa siis rauhoittaa kaikelta ylimääräiseltä. 

Ruokapöytä ei ole oikea paikka

• väittelyille

Toisin sanoen, ruokailu pitää vain suorittaa kerta toisensa jälkeen mahdollisimman neutraalisti ta normaalisti. Yletön kannustaminenkin kannattaa jättää urheilukentän laidalle. Lempeät kehotukset voivat auttaa, ehkä myös syömishäiriön harhauttaminen vaikkapa niitä näitä juttelemalla, videoita katsomalla tai lukemalla.

Ravitsemusterapeutin A4-paperi ja sairaus eivät voi kuitenkaan loputtomiin määritellä jokaisen aterian yksityiskohtaista koostumusta tai perheen luonnollisia ruokailutottumuksia. Jollakin aikavälillä syömishäiriöpotilaan ruokailut pitää saada integroitua osaksi oman yhteisön tyypillistä ateriointia. Mitä nopeammin syöminen saadaan normaaliksi, sen parempi. Ravintolakäynnit kannattaa aloittaa heti kun mahdollista. Tulta päin on mentävä myös pelkoruokien kanssa: pizzat, hampurilaiset, sipsit ja karkit kannattaa ajaa sisään nopeasti, jotta pitkäaikaisia pelkoja ei jää.

Tervettä järkeä ja joustavuuttakin voi käyttää toipumisen edetessä, mutta asteittain, harkitusti ja pieninä annoksina. Esimerkiksi loma-aikoina herääminen siirtyy helposti sen verran myöhään, että voi olla vaikeaa ehtiä syömään viisi kertaa päivässä. Tällöin on tärkeää pitää huolta, että pääateriat nautitaan erityisen tukevina.