Kun kaikki oli vielä hyvin
..Vai oliko? Meri oli aina ollut hyvin helppo ja iloluontoinen lapsi. Hän eli kolmelapsisessa keskiluokkaisessa ja onnellisessa perheessä, jossa oli kaikki kunnossa. Kotona oli jotakuinkin normaalit ruokailuajat ja syömiseen panostettiin: toista vanhemmista voisi kuvailla jopa melkoiseksi kulinaristiksi.
Pääpiirteissään ruoka oli terveellistä ja monipuolista sekä ennen kaikkea hyvää. Tämän totuuden olen kuullut lasten suusta – enkä pelkästään omieni. Viikonloppuisin oli herkkupäivä.
Meri oli melko perso herkuille ja objektiivisesti katsottuna aavistuksen pyöreä – neuvolan termein normaalin painokäyrän ylärajalla. Samaa voidaan sanoa myös meistä vanhemmista. Molemmat olivat lievästi ylipainoisia. Laihduttaminen tai ankara suhtautuminen ravintoon ei hallinnut perheen elämää, vaikka painonhallinta kävi keskusteluissa pudottaessani muutaman "koronakilon".
Pedanttiuteen taipuvaisella Merillä koulu meni superhienosti. Hänellä oli useita hyviä ystäviä, vaikka isommassa porukassa tai vieraiden keskellä hän oli hieman vetäytyvä ja ujo.
Pintapuolisesti katsoen tilanteessa ei ollut mitään epänormaalia. Mikään ei viitannut tuleviin ongelmiin. Jälkiviisauden kumealla rintaäänellä voin kuitenkin todeta muutamia asioita, jotka meidän olisi kannattanut tiedostaa tai tehdä toisin. Ja niin kannattaisi muidenkin.
Normaalipainossa kannattaa pysyä – niin lasten kuin aikuisten. Yritän muotoilla tämän nyt mahdollisimman vähän ketään syyllistäväksi, sillä oma paino on herkkä asia ja kaikki ansaitsevat kehorauhan. Normaalivartaloisena pysyminen on kuitenkin toivottavaa lapsen kohdalla jo siitä syystä, että se vähentää halua laihduttaa ulkonäköpaineiden lisääntyessä murrosiän kynnyksellä.
Ylipainon ollessa Suomessa kansantauti on turha toivoa, että kaikki vanhemmat olisivat maagisesti normaalipainoisia.
Vanhemmille painonhallinta voi olla terveellistä, mutta lapselle se ei kuulu millään muotoa. Ei edes puheenaiheena.
Ei ystävällisenä kommenttina jonkun hoikistumisesta, saati piikittelynä kumppanin kiloista. Eikä missään tapauksessa itseinhoa heijastavana valituksena omasta kehosta. Kaikki laihdutuspuhe kannattaa yksinkertaisesti lopettaa. Lapset ovat herkkiä poimimaan vaikutteita läheisiltään.
Teot ovat sanojakin painavampia. Vanhempien tulee luoda esimerkillään mahdollisimman tasapainoinen, luonteva ja salliva suhde ruokaan – tietenkin terveellisyyden rajoissa. Se, että jollakin perheenjäsenellä on rajoittava ruokavalio, antaa esimerkin siitä, että syömistä voi ja pitää kontrolloida. Paleot, ketot, atkinsit ja pätkäpaastot pitäisi työntää lasten ulottuvilta jonnekin, minne päivä ei paista.
Ankaraa jakoa roskaruokaan ja "kunnon ruokaan" ei kannata tehdä. Väitän, että jopa monissa perheissä käytössä oleva karkkipäivä on liian jäykkä ja vinoutunut järjestelmä. Se viestittää, että makeisissa on jotakin väärää ja tuomittavaa, mutta yhtenä päivänä niitä kannattaa ahtaa jumalattomia määriä. On parempi antaa kuva, että kaikki on sallittua ja jopa suotavaa, mutta kohtuudella nautittavaa. Pieni jälkiruoka kuten keksi tai pala suklaata voi kuulua, vaikka jokaiseen päivälliseen, kunhan kokonaisuus on terveellinen.
Sallivuus pitäisi ulottaa myös ravitsemuksen ulkopuolelle. Tämä on yleistys, mutta kohtuullisen suuri osa anorektikoista on pedantteja perfektionisteja – ikävästi sanottuna kympin tyttöjä. Täydellisyyden tavoittelua on vaikeampi kitkeä. Ollaan kuitenkin pitkällä, jos lapselleen pystyy rakentamaan vahvan itsetunnon, joka kestää, vaikka kaikki ei mene aina nappiin.
Vielä hankalampaa on valmistaa lapsi kohtaamaan ulkoisia kriisejä. Monella syömishäiriöoireilu alkaa ainakin osin kompensaatiokäyttäytymisenä. Kun elämässä tapahtuu jotain ikävää tai pelottavaa, syöminen on ainakin jotain, jota voi itse hallita. Ajallinen korrelaatio ei välttämättä ole kausaatio, mutta Merin tapauksessa pandemialla tuntui olevan vähintään jonkinlainen vaikutus. Asteittainen lipuminen kohti sairautta alkoi melko pian koronarajoitusten alkamisesta. Lopullinen käänne kohti parantumista alkoi harmittomana sairastetun covidin jälkeen.
Pandemian vaikutuksesta on myös laajempaa empiiristä näyttöä: syömishäiriöiden ilmaantuvuus kasvoi korona-aikana useissa länsimaissa jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Jollakin toisella kuormittava tekijä voi olla koulukiusaaminen tai perhetragedia. Kaikelta lasta ei pysty suojelemaan, mutta joitakin työkaluja voi yrittää antaa tunteiden sanoittamiseen ja ongelmien käsittelyyn.
Jakso 1/9 selviytymistarinan seuraava jakso "Hiljaiset signaalit"