Koulu ja harrastus
Yleensä suositellaan, että osastolta ei rynnätä suoraan kouluun. Monet ovat vielä siinä määrin sairauden uuvuttamia, että koulunkäynti on liian suuri haaste. Merille pikainen paluu oli kuitenkin tärkeää. Hän aloitti koulun jokseenkin heti osastojakson päätyttyä ja jälkeenpäin ajatellen se oli meille hyvä ratkaisu.
Noin kuukausi osastojakson päättymisen jälkeen Meri halusi jatkaa harrastustaan. Paluuta piti pohtia muutamasta eri näkökulmasta, sillä liikunta on syömishäiriöstä toipuvalle kaksiteräinen miekka
Koulun penkille
Merille pikainen paluu oli kuitenkin tärkeää. Hän aloitti koulun jokseenkin heti osastojakson päätyttyä ja jälkeenpäin ajatellen se oli meille hyvä ratkaisu. Koulu ja koulukaverit toivat elämään sisältöä, joka ohjasi ajatuksia pois sairaudesta. Joitakin erikoisjärjestelyjä kuitenkin tarvittiin.
Ensimmäisen kuukauden opettaja annosteli ja valvoi ruokailut. Ala- asteella tämä oli yllättävän helposti järjestettävissä. Ylä- tai toisella asteella tilanne voi vaatia astetta järeämpiä toimia, sillä oppilaat eivät enää käy syömässä ohjatusti.
Tällöin voidaan joko sopia, että nuori käy kotona lounaalla tai syö esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Kovin pitkään erikoisjärjestelyjä Merille ei tarvittu, sillä yhteisen ruokailun lievä sosiaalinen paine teki syömisestä koulussa jopa helpompaa kuin kotona.
Hiljalleen harrastamaan
Noin kuukausi osastojakson päättymisen jälkeen Meri halusi jatkaa harrastustaan. Paluuta piti pohtia muutamasta eri näkökulmasta, sillä liikunta on syömishäiriöstä toipuvalle kaksiteräinen miekka. Yhtäältä liikunta vahvistaa mielenterveyttä. Harrastus vaikuttaa positiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin, johtui se sitten fyysisestä rasituksesta tai sosiaalisista tekijöistä kuten kuten joukkuekavereiden kannustavasta seurasta.
Toisaalta taas liikunnan mukanaan tuoma kasvanut energiankulutus aiheuttaa ylimääräistä painetta ravitsemusterapialle. Kulutetut kalorit pitäisi kuitata entistä suuremmalla ruokamäärällä. Urheilu voi tuoda mukaan myös epätervettä kompensaatiokäyttäytymistä: treenipäivinä voi syödä vähän paremmalla omatunnolla, mutta lepopäivinä ruokailut ahdistavat.
Tämäntyyppisten kytkösten kanssa on oltava tarkkana, mutta on vaikeaa päätellä, milloin treeneihin halutaan puhtaasti harrastamisen ilosta ja milloin vain energiaa kuluttamaan. Toisaalta harrastus antaa vipuvarren myös vanhemmille: treeneihin ei ole menemistä, ellei syöminen suju sovitusti.
Yksiselitteisiä ja kaikille toimivia neuvoja liikunnan aloittamisesta on mahdoton antaa, mutta yksi asia on selvää: urheilu pitää aloittaa varovasti ja asteittain. Esimerkiksi ensimmäisen kuukauden aikana kerran viikossa. Seuraavassa kuussa treenikertoja voi olla vaikkapa viikossa kaksi. Jos toipuminen sujuu odotetusti, tämän jälkeen voidaan siirtyä kolmeen viikkotapahtumaan.