Näin kerrot lapselle seksistä ja mistä vauvat tulevat

09.05.2022

Moni pienen lapsen vanhempi odottaa jännittynein tuntein sitä hetkeä, kun heidän oma jälkikasvunsa kysyy: Mistä vauvat tulevat? Vanhempien ei kuitenkaan kannata hätääntyä tai stressata sitä, mitä he voivat tai uskaltavat sanoa. 

Lapselle voi kertoa avoimesti seksistä ja selittää, miten lapsia tehdään ja mitä kehonosia siihen tarvitaan. Lapsi ei hämmenny, jos emme käytä anatomisesti täysin oikeita termejä, kunhan vastaamme kysymykseen hänen ymmärtämällään tavalla. 


Olen seksuaaliterapeutti ja seksuaalikasvattaja Anna Kolster. Tähän artikkeliin ja alla olevaan videoon, olen koonnut teille yksinkertaisia vinkkejä, kuinka kerrot lapselle mistä vauvat tulevat.


Vastaa lapselle yksinkertaisesti ja konkreettisesti

Seksistä ja lastenteosta puhuminen voi tuntua vanhemmista aluksi vaikealta, mutta lapsi ei kaipaa monimutkaisia ja pitkiä selityksiä. Yksinkertainen ja ikätasoinen tapa on selittää lapselle, että uusi ihminen alkaa kasvaa äidin vauvapesässä tai kohdussa, kun isisiemen ja äidin sisältä löytyvä muna löytävät toisensa. 

Lapselle voi myös avoimesti selittää, että tämä tapahtuu niin, että isi laittaa pippelin äidin pimppiin. Useimmiten tämä helppo selitys riittää lapselle. 

"Epäselvät tai kiertelevät vastaukset voivat herättää lapsessa vain turhaa hämmennystä ja enemmän kysymyksiä."

Lapselle kannattaa myös kertoa, että on olemassa monia erilaisia perheitä ja monia eri tapoja saada lapsia. Vanhempi voi selittää, että esimerkiksi kahden äidin perheessä lääkäri on voinut auttaa vauvanteossa laittamalla siemenet ja munan äidin vauvapesään. 

Rehellinen ja konkreettinen keskustelu voi auttaa lasta ymmärtämään paremmin häntä ympäröivää maailmaa, jossa hän saattaa kohdata monia erityyppisiä ja erinäköisiä perheitä.

Puhu asioista niiden oikeilla nimillä

Keskustelua helpottaa myös huomattavasti, jos lapsen kanssa on puhuttu eri kehonosista ja niiden käyttötarkoituksista jo ennen kuin aletaan puhua lastenteosta. Joistakin vanhemmista on saattanut tuntua helpommalta käyttää pienten lasten kanssa kiertoilmaisuja oikeiden käsitteiden sijaan. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että jos lapsen kanssa on esimerkiksi käytetty pimpin sijaan etupyllyä, voi hänelle myöhemmin olla vaikeampi selittää, mistä lapset tulevat.

"Tärkeintä onkin valita sanat lapsentasoisesti." 

Valitse sanat sillä tavalla, ettei selitettävästä asiasta muodostu liian monimutkaista. Eri ikävaiheissa voi käyttää eri sanoja. Kun lapsi kasvaa, voi aikaisemmin käytettyjä helppoja sanoja, kuten isisiemen ja äidin muna, alkaa käyttää rinnakkain oikeiden termien kanssa. Tällöin lapsi vähitellen ymmärtää, että kyse on samasta asiasta, vaikka niistä käytetäänkin eri nimiä.

Vinkkejä keskusteluun

On luonnollista, että tietyssä iässä lapsi kiinnostuu ihmiskehosta ja siitä, miten vauvoja tehdään. On myös täysin normaalia, että tässä vaiheessa lapsi kysyy vanhemmiltaan monia kysymyksiä, jotka voivat saada tottumattomien korvat helottamaan punaisena. Äkkiseltään aikuisista saattaa tuntua helpommalta puhua lapselle kukista ja mehiläisistä tai haikaroista. 

"Tärkeintä olisi antaa lapsen kysyä ja vastata hänelle mahdollisimman totuudenmukaisesti." 

Lapset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja kehonosiin liittyviin keskusteluihin positiivisesti ja uteliaasti. Vanhempien ei tarvitse pelätä, että lasten mielestä keskusteluissa olisi jotain outoa tai että ne olisivat jollain tavalla seksuaalisesti latautuneita. 

Lisää pienten lasten seksuaalikasvatuksesta voit lukea toisessa artikkelissani "Kerro lapselle seksuaalisuudesta kehomyönteisesti ja ilman häpeää."

Yksi vinkkini vanhemmille onkin se, että seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei kannata tehdä liian vaikeita. Asioista kannattaa puhua asioina ja vastata lapsen konkreettiseen kysymykseen konkreettisella vastauksella. Ryhtykää siis vain rohkeasti puhumaan!

Videollani kerron lisää vinkkejä ja havainnollistavia tapoja, miten seksistä ja vauvanteosta kannattaa lapselle puhua

Anna Kolster

Seksuaaliterapeutti

Työskentelen mielellään sekä parien että yksilöiden kanssa. Voit tulla juttelemaan kanssani kaikenlaisissa ihmissuhteiden haasteissa. Koulutukseltani olen kasvatustieteiden kandidaatti, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), seksuaalikasvattaja, työnohjaaja sekä olen käynyt useita erilaisia ohjaajakoulutuksia. Lisätietoja taustastani voit lukea Sparks & Emotion -verkkosivulta

Ajan vastaanotolleni voit varata Sexpon terapiapalvelujen verkkoajanvarauksen kautta.