Mitä vanhemmuus minulle merkitsee?
Vanhemmaksi tuleminen toi elämääni käsitteen "loputun rakkaus". Tunteet omaa lasta kohtaan ovat niin valtavia, ja rakkaudessa ei ole mitään rajoja. Tiesin aina, että haluan äidiksi ja unelmoin usein asiasta.
Emme kuitenkaan mieheni kanssa kiirehtineet asiaa, eikä minulla koskaan ole ollut niin sanottua vauvakuumetta. En ymmärtänyt yhtään ystävieni kertomuksia lähes fyysisistä oireista, joita halu saada vauva aiheutti sekä pakottavasta tarpeesta tulla heti raskaaksi.
Voin vain kuvitella kuinka tuollaisessa tilanteessa käy, kun esimerkiksi lasta ei ala kuulumaan ja aloitetaan lapsettomuushoidot. Meillä ja itselläni päätös yrittää lasta syntyi lähinnä iän tuoman aikarajoitteen vuoksi. Gynekologini lukuisista muistutuksista johtuen olin tietoinen biologisesta kellostani, ja juuri ennen kuin täytin 35 oli pakko ryhtyä toimiin.
Kolme on todella paljon enemmän kuin kaksi
Olin onnellinen aviomieheni kanssa, ja meillä oli asiat hyvin myös kaksistaan. Olen aina ollut lapsirakas, mutta olin lähinnä osannut kuvitella äitiyttä vain minuun itseeni liittyvänä juttuna. Muistan edelleen, kun yksi tuttavani juhlissa muistutti minua, että vanhemmuus vahvistaa suhdetta ja tekee siitä entistä paremman. Koin asian ihmeellisenä. Heillä oli kolme pientä lasta, ja vaikutti siltä, että heillä ei ollut lainkaan aikaa yhdessä.
Olin itse juuri sanonut hänelle, että haluan vielä elää mieheni kanssa kahdestaan ja kokea ja tehdä meidän juttuja, kuten urheilla yhdessä, matkustaa, käydä ravintoloissa, leffassa, juhlissa, mökkeillä jne. Jostain syystä oma mielikuvani oli, että kaikki yhteinen loppuu, kun lapsi tulee elämäämme. Sen jälkeen kaikki asiat tehdään erikseen, ja toinen on kotona hoitamassa lasta.
Toki vauva-aikana näin se hyvin pitkälle on, mutta myös lapsenvahteja on löytynyt yllättävän hyvin. Isovanhempien lisäksi sukulaiset, ystävät ja palkatut hoitajat ovat olleet tarvittaessa käytössämme. Yhteinen aika tuntuu myös entistä hienommalta, kun se ei ole jokapäiväistä.
Vanhemmaksi tuleminen toi myös elämään uuden käsitteen - oma aika.
Sekin oli itselleni täysin vieras termi, enkä ollut sitä koskaan osannut arvostaa tai ainakaan osannut siitä nauttia. Olihan minulla aikaisemmin niin paljon omaa aikaa kuin itse halusin. Yksinolo saattoi enemmän ahdistaa kuin virkistää. Arjessa urheilimme paljon yhdessä, ja sen menettäminen tuntui aluksi vaikealta. Mutta tämäkin on vain vaihe. Kun esimerkiksi olimme hiihtolomalla, aluksi toinen oli vauvan kanssa mökillä tai lapsen kanssa pulkkamäessä ja toinen rinteessä tai ladulla.
Loistava ratkaisu oli lähteä ystävien kanssa matkaan, jolloin ainakin urheiluvuorossa olevalle löytyi aina seuraa. Ja olihan se lyhyt aika, kun teimme näin, koska tyttäremme ollessa kolme, olimme koko perhe yhdessä Levin rinteissä. Tunne oli mahtava! Eikä minua olisi haitannut, vaikka olisin laskenut tyttäreni kanssa auraten lähes koko päivän. Tiesin, että uurastukseni rinteessä palkitaan myöhemmin. Ja urheilua se ainakin oli, kun taiteilin hänen kanssaan hisseissä ja rinteissä.
Ja tuttavani oli oikeassa!
En voinut mitenkään kuvitella, kuinka paljon yhteinen lapsi lisäisi meissä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
On vain yksi toinen ihminen, joka huolestuu tai iloitsee tyttäremme asioista tasan tarkkaan samalla tavalla kuin minä.
Ja lopulta yhteinen aika perheen kanssa on hauskaa. Ei lasten saaminen tarkoita sitä, että ei olla enää yhdessä. Arki vain näyttää vähän erilaiselta ja yhdessä ollaan vähän eri tavalla.
Mitkä asiat vanhemmuudessa tuottavat iloa?
Kaikki. Kun tyttäreni tulee syliin tai halaan häntä, olen iloinen. Kun hän illalla pyytää, että silitän häntä ennen kuin hän nukahtaa, olen iloinen. Kun arjessa katson tyttäreni kehitystä ja kun hän oppii pieniäkin uusia asioita, olen niistä iloinen. Kun tyttäreni on iloinen, se tekee minut iloiseksi. Ihan vain kodissamme oleminen yhdessä tekee minut iloiseksi.
Uusien asioiden kokeminen yhdessä perheen ja tyttäreni kanssa tekee minut iloiseksi, esimerkiksi matkustaminen tai uusi harrastus.
Mikä vanhemmuudessa on vaativaa?
Pelon tunteen ja huolestuneisuuden hallinta. En voinut ikinä kuvitella, että oma lapsi voi aiheuttaa niin voimakkaita tunteita ja halua suojella häntä kaikelta pahalta. Pitää oppia käsittelemään tunteet ja uskaltaa elää. Mitä tahansa voi tapahtua koska vain. Voin vain tehdä parhaani, jotta tyttäreni pysyy terveenä, ei joudu onnettomuuteen ja voi psyykkisesti hyvin.
Lapsen kehityksen ymmärtäminen ja oikeiden rajojen asettaminen.
Jos haluat lukea lisää ajatuksiani vanhemmuudesta, niin tästä pääset tekstiini: "Minkälainen vanhempi haluaisin olla?"
